16.12.06

Kun köyhä kyykytetään.

Onko valloillaan jonkinlainen yleinen yhteiskunnallinen salaliitto ja asiaintila, jossa pyritään vähätuloisemmat ahtamaan nurkkaan kuin eläimet? Olen jo aikaisemmin ruotinut Kelan toimintaa, mutta nyt löytyi outo tapaus paikasta, jossa asiointini on ollut suurimmaksi osaksi moitteetonta.

Kävin hoitamassa laina-asioitani tuossa viikolla pankissani. Joka vuosi tulevat maksuun puolivuotiset lainan korot, ainakin opintolainalta, jota minulla on kaksi erää, josta toista maksan 50 euroa kuussa takaisin, toisesta korot puolivuosittain, eli Joulukuussa ja Kesäkuussa. Olin sitä mieltä, että näin kun kerta joulu lähestyy, eikä kukaan halua joutua ylenpalttisesti silloin kituuttamaan, tein päätöksen, etten mielelläni aio maksaa yli kahtasataa euroa lainoja+korkoja.

Olen ennenkin käynyt pankissa sopimassa sellaisina kuukausina kun on erityisen tiukkaa, että maksan aktiivisesta opintolainastani vain korot. Aina tämä on sopinut virkailijoille, enkä ole ongelmia kohdannut, vaan asia on aina sujunut joustavasti myös heidän puolestaan.

Tällä kertaa asioidessani ja tilanteen selittäessäni, sanoi virkailija minulle, että tästä muutossuunnitelmasta tulisi ylimääräisiä kuluja 30 euroa. Olin tyrmitynyt ja katselin raivoisin silmin ihmeissäni naista pyötänsä takana.
"Anteeksi kuinka?"
Hän selitti, että heillä on tällainen maksu, joka tulee, kun muuttaa jonkin lainan maksuohjelmaa, ja että se tulee joka kerta kun sitä muuttaa.
Vastasin takaisin, että kuulen tällaisesta maksusta ensimmäistä kertaa, että koskaan ei ole sellaista minulta peritty, enkä ymmärrä miten tämä tuodaan tietoisuuteeni vasta nyt. Nainen arvioi, että koska kuukausimaksueräni on niin pieni, ettei maksua ole kehdattu ottaa. Olin aivan yhtä ihmettynyt tästä. Se ei selittänyt sitä, miten en ole koskaan siitä kuullut. Hän kertoi että jos tutkin asiaa heidän sivuiltaan, taksa on merkitty sinne. Ja että näin on kaikkien lainojen kohdalla ja että nähtävästi minulta on mennyt jokin maksu mm. lokakuussa. Sanoin että se oli siitä, että nostin käyttölainani loppuosan ja että tiesin kyllä siitä tulevan lisäkulun.
Mietin myös hetken, että jos minulta ei ole koskaan kehdattu sitä 30 euron maksua ottaa, joka aikalailla on plus miinus nolla, niin miten tämä nainen nyt sitten alkoi asiasta puhumaan.
"No, otetaan vain viisi euroa sen 30 euron sijaan kun on niin pieni kuukaisierä." Nainen sanoi lopulta kun tuijotin pahaisena häntä. Eikä se kyllä lämmittänyt mieltä lainkaan, sillä se jotenkin jopa söi uskottavuutta lisää hänen sanoiltaan tästä muutosmaksukäytännöstä.
Nojasin taaksepäin tuolissani ja kysyin kulmien alta katsoen ankarana, että voisinkohan udella, mistä maksu muodostuu ja miksi. Sain vastaukseksi erittäin hämäräperäisiä selityksiä siitä, että joka kerta kun he avaavat tiedostoja koneellaan, saavat he siitä ATK-maksua. Katselin naista kasvavan kiukun ja suoranaisen ällistyksen vallassa. En ollut uskoa korviani. Jatkoin kysymyllä että voisinko MAHDOLLISESTI tiedustella MITÄ maksuja heille tulee siitä että he avaavat OMIA tiedostojaan? Ja lisäsin että en ole koskaan moisesta edes kuullut puhuttavan, että se tuntui minusta älyttömältä. Nainen tuntui menevän lukkoon ja ei osannut vastata muutakuin sopertamalla että heiltä menee niitä sellaisia ATK-maksuja ja että kyllähän tämä tuottaa ylimääräistä työtä ja että pitäähän siitä saada korvaus.
En edes sanonut siihen mitään, mutta uskoisin tuijotukseni oleneen jotain niin ankaraa, että hänkin tajusi sulkea suunsa. En minä nyt typerä ihminen ole, saatana soikoon!!!
Eivät pankkivirkailijat tietääkseni töitä tee provisiolla? Eiköhän heillä ole ihan hyvä kiinteä palkka. Ja kun tämäkin virkailija muutti sitä maksusuunnitelmaa täksi yhdeksi kuukaudeksi, meni siinä tasan se aika, mitä olin siinä istumassa, eli toisinsanoen n. 5 minuuttia. Ja jos se näppäimistön näpytys ja pari klikkausta hiirellä olivat niin rankka työ, että se on "ylimääräistä" työtä, niin se virkailija ei siinä tapauksessa ollut koskaan työtä nähnytkään.

Haistakaa paska, koko valtiovalta ja kaikki.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Kivat tissit...

11:38 ip.  
Blogger Carmabal said...

Ne OLI kivat tissit. Pässi.

3:46 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home