Naamioitu Colaksi

Sokerirasitustesti oli ja meni. Hämmästyttävästi kykenin taas hallitsemaan kehoani pakon edessä niin, että kykenin olla ilman ruokaa ja vettä, heräsin ajoissa, kävelin reippaasti laboratorioon, ja join kiltisti glugoosisiirappinesteen, joka oli naamioitu colaksi.

Oli aika hassua, kun se täti sanoi, ennenkuin otti eka kerta verta, että "nyt vähän kirpaisee". Kukaan täysijärkinen ihminen (jolla ei ole neulakammoa) ei voi väittää, että veren ottaminen ottaisi kipeää!!! Se ei ota. Tai sitten minulla on korkea kipukynnys - aina parempi jos on. No, veret valui ja sitten sain sen colaksi naamioidun juotavakseni. Oli aika vielä paljon hassumpaa kun se sairaanhoitajatäti otti kaapista sellaisen ihan kaljapullolta näyttävän 33cl pullon, aukaisi sen kuin kaljapullon ja kaatoi sen sellaiseen muoviseen mukiin, joista usein kaljaa/siideriä/lonkeroa tarjotaan kun lasit ovat baarissa loppuneet. Maistui etäisesti kolalta se kolaksi naamioitu. (Go figure that one out!)

Sitten eikun odottamaan täyteen ahdettuun odotushuoneeseen ohjeilla, ei saa syödä, juoda tai liikkua juurikaan. Vetäisin sitten R.A Salvatoren uusimman fantasiakirjasarjan 2 osan esiin ja jatkoin lukemista. Meni tunti, minua kutsuttiin nimeltä ja sain taas auliisti luovuttaa verta. Sitten minut passitettiin takaisin odotushuoneeseen tunniksi samoilla ohjeilla. Jatkoin lukemista ja häivytin kaikki kyllästymisen, pahanolon ja nälän tunteet. Tunnin päästä sama veriruljanssi ja sitten minut laskettiin vapauteen.

Olo oli kuin villieläimellä, joka pääsee eläinsairaalasta takaisin lähelle omia synnyinseutujaan. Ah. Kaverille syömään eväät ettei kupsahdus tullut ja sitten takaisin arkeen. Mutta luulempa että ihan turhaan tuokin piti kestää. Seuraavana tiistaina kuulen epäilemättä tulokset...

Hmm.