9.2.07

Ala Vaalia Sitä!!


Taas on kaikkialla ollut suuri hölömölö ja päläpälä ja ties mikä lähestyvistä vaaleista. En edes tiennyt ennenkuin siitä aloitettiin kaikkialla valittaa. Silmänkääntövankilaan kommentoin Uguksen kirjoitusta ja tulin sitten ajatelleeksi että miksipä en vaivautuisi samasta aiheesta omaan äärimmäiseen tapaani.

Olen kyllä äänestänyt kerran. Vain kerran. Presidentinvaaleissa kyllä äänestin, mutta onkos se nyt tämä eduskuntavaalit joka nyt yhyttänee ihmisiä kaivelemaan omia periaatteitaan ja etsimään niitä vastaavia puolueita. Silloin kun äänestin eduskuntavaaleissa, minut siihen pakotti Judi. Enkä kerro vieläkään ketä äänestin - hähhää. No, mutta aiheessa eteenpäin. En usko että suomesta löytyy ensimmäistäkään puoluetta, joka ajaisi asioita sellaisilta kanteilta ja niillä periaatteilla joita minulla on.

Joten hyvä ratkaisu olisi tietenkin perustaa uusi, erilainen puolue! Terapeuttini aikoinaan sanoi että minun pitäisi mennä politiikkaan juuri erilaisten näkemyksieni ja soraääneni takia, koska niitä tarvitaan, mutta olen kohtuullisen varma, että hän peruisi sanansa jos lukisi tämän jutun.
Puolueen nimi olisi soljuvasti, Kokkolanseudun Kerettiläispakanallinen Salamurhapuolue, KKS.
Tunnusmerkki/logo voisi olla vaikka Paavalin risti. Ne jotka eivät tiedä mikä se on niin sitten ette ole tervetulleita puolueeseen..

KKS ajaisi asioitaan agressiivisesti ja häpeilemättä omia outoja näkökantojaan. KKS ei ole heikoille, pelokkaille tai puolueettomille Sveitsi-ihmisille. Me KKSssä odotamme kannattajiltamme väsymätöntä kannatusta sekä rahallisesti että henkisesti että fyysisesti. Meillä on selkeä toimintasuunnitelma; Tuoda takaisin yhteiskuntaan vapaudet olla oman tiensä kulkija, ajatella omilla aivoillaan ilman yhteiskunnan rajoittavia yhteisöllisiä elimiä. Tahdomme tasapuolista materiaalista jakoa kesken sitä tarvitsevien ihmisten kanssa. Tahdomme yhteiskunnan jossa jokainen on hyväksyttävä sellaisena osana jona yksilö itse on. Suuri osa valtion rahoituksesta tulisi jakaa niihin paikkoihin, jotka sitä tarvitsevat kipeimmin, taustalla tietenkin periaatteemme saada yhteiskunnasta yksilöä tukeva elimistö. Vaadimme kunnollisia rangaistuksia rikoksiin, jotka rikkovat ihmisen ykseyttä ja vaadimme seksuaalirikollisten aseitten "eliminoimista". Etsimme tasapainoa luonnon ja ihmisen välille.
Ja tässä vain osa KKSn tärkeimmistä vaateista.

Hmmm.. nojaa... Täytenee ehkä myöntää että minä olisin Diktaattori jos pääsisin joskus valtaan, kuten eräs oikeistolainen ihminen minulle kerran sanoi. Mutta mitä muuta voi tehdä kuin räjähtää kun joku väittää vakavalla naamalla ja oikeudellisella paatoksella että Työttömyystuki pitäisi katkaista kaikilta työttömiltä ja samoin opintotuet opiskelijoilta. Ja yleisesti ottaen kaikki sosiaalituet. Siinä vasta oliskin uuden ja ehyen yhteiskunnan siemen! Tämä on kuitenkin Suomi.

Toivon nyt kuitenkin nöyrimmin, ettei kukaan vetäisi hernettä nokkaan tästä jutusta, sillä minähän vain fantasioin. Politiikka on niin monimutkaista että luulen että siihen pystyvät vain kieroista kieroimmat ihmiset.. Ai niin joo mutta.. No unohdetaan se. Eikö niin?

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Loistava idea! Minä liittyisin heti sinun puolueeseesi, vai sallitaanko sitä ulkopaikkakuntalaiselta... Ehkä laittaisin puolueesi sivuhaaran tänne Klaukkalaan, olisihan se silti KKS. Olisi siinä pääministerillä ihmettelemistä, ku samassa kunnassa olisi hieman erilainen puolue, eikä niin harmaa...
Ja sitte vaadittaisiin myös kaikille perheväkivaltaan syyllistyneille vuoden suhde sadistisen dominan kanssa... ilman turvasanaa ;)
T:J

3:43 ip.  
Blogger Carmabal said...

Jawohl sehän passaa kyllä!

4:44 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home