15.1.07

The Forbidden Kokkola

Olen jo tehnyt Kokkola ABC tutuille ja tuntemattomille, ja lupasin k.o kirjoituksen viimeisessä osiossa ehkä palata aiheeseen joltain toiselta kantilta, joten täältä pesee ja kovalla kintaalla.

Kokkola on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista (joskaan en nyt täyttä lukumäärää muista, yli 300 alle 400 vuotta, lähemmäs se 400), lähinnä siitä syystä, että tämä on satamakaupunki ja että lähimaastossa valmistettiin tervaa, joka oli aika suosittua shittiä niinä aikoina.
Joten kaupunki jolla on menneisyys, on myös monta menneisyyttä, joista ei niinkään puhuta, mutta jotka voivat manifestoitua esimerkiksi kummitteluksi ja muuksi oudoksi tapahtumaksi.
Tässä siis muutamia itse kokemiani, tuttujeni kokemia tai itseni useasta eri paikasta kuulemiani juttuja, joita voitte pureskella ja pohtia yön pimeinä tunteina...

1. Pitkät varjot, pitkät vieraat.

Kaustarin alueella on tehty läpi vuosien kaikenlaisia hiuksia nostattavia havaintoja, joista eräs on tämä. Usea ihminen on nähnyt täällä omituisen olennon yön aikana, pitkän, mustiin verhoutuneen mieheltä vaikuttavan vieraan. Kyseinen tyyppi on havaittu odottelevan mm. ikkunan alla nukkumaan menijää, ja tulevan hiljaa liukuen liikkuen yli lattian seisomaan vuoteen päätyyn tuijottamaan sanattomana siihen heräävää. Hän ei ole koskaan puhunut mitään, mutta on hymyillyt ainakin. Joka ei tietenkään välttämättä tarkoita ystävällisyyttä. Hän on seuraillut eräitä ihmisiä öisillä teillä ja kadonnut kesken kaiken kuin tuhka tuuleen. Hän on myös istunut puissa ja tuijottanut kulkijaa korkeudesta. Eräitten tiedettyjen havaintojen välillä on aikaa yli 10 vuotta. Ken tietää mitä hän haluaa ja mistä tulee.

2. Epämiellyttävä metsämies.

Toinen miespuolisen outolaisen havainnointi rajoittuu myös mystisen Kaustarin alueelle, ja on nähty eri ihmisten puolesta. Miehellä on joskus ollut päällään myös maastopuku, josta nimitys "Maastopukuinen mies". Hänen kasvonsa ovat iljettävät ja hänellä on pienet punaiset silmät. Tämä tyyppi on ollut pelottava jokaisen hänet nähneen mielestä. Erään luona hänen tiedetään käyneen hätyttelemässä öiseen aikaan, toisen hän on kohdannut metsässä jota ei enää ole ratsastusretkellä. Hän on myös seuraillut mutta myös puhunut varsin outoja eräälle henkilölle. Hän on pienikokoinen ja hänen on myös kuultu nauravan kuvoittavalla äänellä.

3. Öinen ikkunanraapija.

Jälleen eräs Kaustarin omituisia ilmiöitä, joita siellä riittää vaikka jaettavaksi asti. Tätä olentoa ei ole silmin nähty, muutakuin pienenä mustana varjona puun ylimmillä otsilla ja tämä olento on herättänyt inhoa ja pelkoa niin ihmisissä kuin eläimissäkin. Erään henkilön pihamaalla ja talon läheisyydessä viihtynyt olento on raapinut ja koputellut ikkunoita 3-4 välisenä aikana yöllä, odotelleen puitten oksilla ulkona tupakoivaa ja seurailleen koiraa ulkoiluttavia. Erittäin epämiellyttävä.

4. Paha kaksoisolento.

Tämä olento on tehnyt paljon pahoja asioita, on nähty ehkä eniten ja useampien eri ihmisten puolesta samoissa paikoissa. Ottanut erään muodon ja lapsena ja seuraillut läpi elämän ilmestyen silloin tällöin herättämään ahdistusta ja jonkinasteista sekasortoa. On täysin muodonottaneen henkilön näköinen, mutta hänet nähneet ovat jotenkin vaistonneet, että tämä ei ole se ihminen, vaan joku paha. Hänet on nähty eräässä paikassa samaan aikaan, jolloin ihmiskaksoisolentonsa on ollut monien kymmenien kilometrien päässä. On myös mimikoinut muita ihmisiä, tai ainakin heidän ääniään. Tämä on tyyppi jota EN tahtoisi tavata.

5. Levoton sielu.

Eräässä nyt puretussa Kaustarilaisessa talossa oleskellut kummitus, joka asutti yläkerrasta nurkkahuonetta, jonka ovi oli lukittu ja jossa oli erään kuolleen sukulaisen vanhoja huonekaluja & tavaroita. Myös tämä kummitus on kummitellut monelle, mm. perinteisin askelin, jotka kuuluvat kyseisestä huoneesta, kun ketään muuta ei ollut talossa paikalla. En tiedä oliko kyseessä saman henkilön haamu vai ei, mutta on melkein ilmestynyt eräälle ihmiselle lapsena, joka tosin lähti karkuun ennenkuin haamu ehti yläkerran portaat alas asti. Paikalla, jossa lapsi silloin seisoi oli kuollut eräs lähisukulainen sydänkohtaukseen.

6. Poltergeist ilmiöitä.

Näitä en ole onneksi itse koskaan todistanut (ne ovat pelottavia), mutta olen elämäni aikana kahdelta eri ihmiseltä kuullut, eri aikoina, että Sokojan asutusalueella sellaisia on riehunut. Ainakin niissä kahdessa talossa. Tauluja on tyrkitty seiniltä alas, eri esineitä liikuteltu ja jopa heitelty. Olisi mielenkiintoista tietää, ovatko nämä kaksi taloa lähellä toisiaan vai ei? Ja että mikä on saanut kyseiset ilmiöt aikaan, sillä mahdollisuuksia aina on.

7. Harbordan neito ja Hiljaiset lapset.

Olen kuullut monta eri versiota tästä harbordan neito- tarinasta, mutta en ole varma mikä on se aito alkuperäinen. Suurpiirteittäin se menee niin, että jokin laiva on ollut tulossa mereltä Ykspihlajan satamaan ja on ollut myrsky ja ilmeisesti joku on tippunut mereen laivasta ja hukkunut. (Jossain versioissa se on laiva kapteeni, joissain laivan kapteenin ja tämän vaimon pieni lapsi, tai nuoren pariskunnan mies tai lapsi) Surusta sekaisin oleva nainen, lapsensa ja/tai lapsensa menettänyt nainen hukuttautuu mereen Harbordan edustalla ja vaeltaa siellä öisin itkien menetettyään. En ole kuitenkaan koskaan itse tätä nähnyt tai kuullut kenenkään muun naista nähneen. Mutta olen kuullut hurjasti juttuja muilta ihmisiltä. Eräs ääriskeptikko jonka eräs tuntee, on kuulemma kokenut kaikkea kummaa paikalla. Usein tällaiset kummallisuudet liityvät siihen, että majakassa käyneet ovat huomanneet palatessaan, etteivät autot starttaa (ja itse asiassa tämä on käynyt pienessä mittakaavassa minullekin), pyörien kumit on tyhjennetty jne jne. Ns. pikkukiusaa.
Sitten eräs toinen tuttavani, joka on liikkunut alueella useasti öisin, on kertonut kohdanneensa joukon jonossa kulkevia pikkulapsia, paljasjalkaisia ja täysin puhumattomia, jotka eivät ole reagoineet häneen mitenkään ja ovat kantaneet mukanaan tikuista ja oksista tehtyä ornamenttia. That's just creepy.

8. Kaduilla kulkija.

Tämän ilmiön kaikkia yksityiskohtia en taida muistaa, mutta eräs on hänet nähnyt kulkevan Kokkolan kaduilla kohti ja katoavan. Kyseinen kulkija oli mies ja varsin pelottava sellainen, lieneekö hänelläkin ollut jotain outoa kasvoissaan vai miten oli. Muistaakseni kaikenlisäksi joku toinenkin on saman ilmiön kohdannut.

Nämä eivät varmasti ole ainoita ilmiöitä rakkaassa Kokkolassamme, ja taidan yrittää udella lisää näitä kertomuksia, jotta voin aiheesta jatkaa vielä, sillä onhan tänä aihe rakas minulle.
Koittakaa nukkua hyvin... *karmaisevaa naurua*

Tunnisteet:

1 Comments:

Blogger Sonja said...

Todella mielenkiintosta ! :D thnx for sharing ! -sonja-

12:45 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home