Kunnes toisin sanotaan

Joskus mietin olenko masentunut. Mietin kaikkia pieniä yksityiskohtia erilaisista asioista, vertaillen niitä sellaiseen masennukseen jonka tietäisin, mutta en voi olla koskaan varma.
Joinakin päivinä tuntuu siltä että kaikki on väärin, huonosti, huonommin, kaikki kaatuu yhdestä puhalluksesta. Ja toisina päivinä on tyyni, onnellinen ja jopa huojentunut olo. Nämä voivat myös vaihdella saman päivän aikana. Olemukseni on omasta mielestäni perusluonteeltaan melankolinen, mutta toiset voisivat taas vannoa aivan päinvastaista. Siis mikä on päätelmä? Olenko vain yksinkertaisesti niin vaihteleva ihminen että tällainen tunteesta toiseen heittäytyminen vain normaali olotilani?

Pitkä ankea syystalvinen sää on tietysti myös vetänyt tunnelmaa alas omalla tavallaan. Vaikka syksy onkin lempiaikaani huomaan taas odottavani kesää ja uusia hullutuksia, joita se aina tuo mukanaan. Yksi kesä raskaana oli todella raskas jo senkin takia että rajoitti tekemisiä aikalailla. Lapsen kanssa on omalla tavallaan paljon vapaampaa.

Välillä on niin eritäytynyt olo että tekee melkein mieli eristäytyä aivan hiukkasen lisää. Istua kotona ja pohtia omiaan sen sijaan että tekisi jotain aktiivista. Aktiivisuus tietysti lisääntyy kun työt alkavat mutta aktiivisuus päässäni on huipussaan. Niin huipussaan etten oikein saa unta kaikilta ajatuksilta, jotka läpi ryntäävät.

Melankolinen olotila on tuonut myös aktiivisuutta sävellystyöhön. Uusia haikeita kappaleita on pukannut tyydyttävään tahtiin ulos aivosta. Olisi vain joskus mukava päästä kehittämään niitä eteenpäin. Täytynee hankkia jonkinlainen mikki ja ohjelma tälle koneelle että voin itseäni toteuttaa todemmin. Kuten ystävät sanovat, olen tällä hetkellä akustinen Carmabal. Noin ainakin musiikin puolesta.

Mutta sitä ja tätä tuo uusi vuosi tullessaan. Ties mitä muutakin.