Piti kirjoittaa

Jostain fiksusta. Pitkästi ja kantaaottavasti, mutta en millään keksi mitään, mihin voisin kuumeisesti juuri nyt ottaa kantaa. Kipinä oli muutama päivä sitten, mutta satoi enkä päässyt koneelle ja nyt olen jo autuaasti unohtanut, mitä tahdoin sanoa.

Mikään ei ole oikeasti niin ärsyttävää kuin se, että joskus unohtaa jonkin maailman parhaimman idean, jonka on saanut. Kuten jonkin novelli-idean. Tai että kesken lauseen, unohdat jonkin täysin tuikitavallisen sanan kuten porras, tai bussi tai tuhoutua. Sitä vaan hokee tyhmänä, no kyllä sää tiiät, siis se, sanonykyllä säätierät. Perkele. Eikä muista ja aivot tarjoilevat pelkkää kielioppia, mutta väärällä kielellä. Ihan niinkuin aivoissa toimisi jokseenkin bugaileva windows xp-järjestelmä. Minulla ainakin käy tämän tästä sillä tavalla, että se sana, jonka hukkaan, ilmentyy päähäni varsin selkeästi... englanniksi! What´s up with that?? Joskus jopa uneksin englanniksi, puhumattakaan muutenkin ajattelemisesta.

Olen saanut suunnattoman upeita ideoita monta jo tämän elämän aikana tähän mennessä. Yleensä olen fiksu ja kirjoitan ne ylös, tai teen jonkin kaavion ja tänään sain jopa piirrettyä itseni mielestä peräti hyvän kuvan sellaisesta naishaltiasoturista, jolla oli siihen tarvittavat lihaksetkin. Lihakset on aina niin vaikea piirtää. Mutta on pelottavaa ajatella, että onkohan se muuttunut aivan paskaksi siihen mennessä kun palaan kotia? Hitto, ei tuo käsi voi noin olla, huotra - voi paska taas väärinpäin sapelille, jos miettii miten se ase sieltä ulostetaan, kummalla kädellä ja mihin asentoon käteen. Jalka liian laiha tai pää liian pieni/iso. Huoh. Toivon ja rukoilen, etteivät kirotut silmäni löydä siitä ainakaan liikaa valittamisen aihetta ja voin siirtyä tussaamaan toistaiseksi vielä lyijykynäteoksen. Josta aivoni hyppäävätkin luontevasti siihen, että lyijy on melkein loppu. Täytyypä siis käydä ostamassa lisää sitä, sillä nyt on sellainen olo, että voisin luoda hienoja piirustuksia hiukan lisääkin.

Off I go then..