Postautumn Fall

KESÄ!

Ei vaan saatana.. sehän meni jo.. SYKSY! Haistan sen jo nurkan takana. Kuulostaa joltain, jotain kirjoitin kauan sitten.

Noh, hävettää kuinka vähän kirjoitan blogia enää nykyään. Ehkä pitäisi nyt syksyn ulosannin ulosajamana (?) tehdä asialle jotakin. Vaikken aina tiedäkään mistä kirjoittaisin. Ehkä pitää alkaa kirjoittaa ihan tavallisista jutuista ja hutuista, rakastan liikaa dramatiikkaa! Tuntuu että jokainen post tämän alla tihkuu ja pursuaa kuin paraskin ooze jotain limaista ja niljaista.. siis sitä Draamaa.

Edessä on taas uudet metkut minullakin. Vaihduin kotiäidistä halveksittavaksi Työttömäksi, eli yhteiskunnan leachaajaksi joka vaan istuu laakereillaan ja nauraa räkäisesti. Tai ainakin vaikuttaa siltä, että tämä on joittenkin ihmisten näkemys. Sori vaan. Ai niin hitto se draama, sitä piti leikata. Pahoittelen! Todella, hehehe.

Mutta mikä eteen nyt? Yhteiskuntaa ei kiinnosta, kasvatanko lapseni kotona. Haluavat sysätä sinne jos tänne kunhan nyt jotain tekisin. Mielenkiintoista, ettei ponnistelujani havaita, jos ne eivät tuota varsinaista näkyvyyttä/uraa heti. Koska olen minä laiskempiakin nähnyt tai niistä kuullut. Sekin on niin tulkinnanvarainen juttu, aikalailla asiankannan näkijästä kiinni, ketä pitää laiskana ja ketä ei.

Oppisopimuspaikka kiinnostaisi, koska yhteiskuntaa kiinnostaisi pelkkänä opiskelijana sekä velkauttaa, ajaa burn-outtiin tai tappaa minut nälkään. Mielenkiintoista sekin. Oppisopimuksessa saisin ammatin varmaan nopeamminkin, ja löisin monta kärpästä yhdellä iskulla. Se myös motivoisi varmasti enemmän kuin opiskelijana olo ja ilmaiseksi töitten teko jollekin työharjoittelun muodossa. Aion ottaa asiasta selvää ja ajaa sitä eteenpäin, koska tuo vaatteitten teko on nyt ollut jo pitkään lähellä sydäntä, siitä pidän.

Piirtämiset ja muut suurempaa taiteellista keskittymistä vaativat harrasteet kun minulla vaativat sitä kuuluisaa inspiraatiota, joka ei ole kuin sanana siltä vaikuttava perspiraatio, joka taasen on helppo hankkia. Inspiraatio tulee ja menee ja tulee ja menee ja joskus on aikaa kuulla sen kutsu ja toisinaan taas ei.

Mutta syksy. Kyllä siinä jotain taikaa on, niinkuin aina. Edes kurjat jutut menneisyydessä joista opin yhä joka päivä päästämään irti, voi lannistaa. Syksy on minun ja minä sen. Tämän kunniaksi pitäisi tehdä yökävely. Harmi ettemme oman rakkaan kanssa ehtinyt sitä tehdä, mutta aikaahan maailmassa on, minulla ei ole kiire.

Tästä aiheesta eteenpäin, koetan olla aktiivisempi tässäkin! *grin*