1.1.06

Elokuvareportaasi nro 4! (Got it!)

Hilpaisin katsomaan tuossa joulun jälkeen Narnian Tarinat elokuviin. Ja jätin Kristianin ensimmäistä kertaa yksin isällensä (joka suvaitsi palata from Amerika) ja vieläpä hereillä! Oho!

Elokuvissa oli yllättävän paljon ihmisiä ja jouduinkin aivan alimmille riveille istumaan, jonnekin kolmannelle muistaakseni, mutta eipä tuo haitannut kuitenkaan elokuva nautintoa. En ole koskaan häpeäkseni lukenut C.S Lewisin kirjoja tuosta tarunomaisesta vaatekaappimaailmasta Narniasta, mutta elokuvana kuitenkin tämä toimi erinomaisesti. En tiedä mitä kirjoja lukeneet sitten elokuvasta ovat ajatelleet, mutta minusta pitäisi aina ottaa elokuvat, perustuivat ne mihin kirjaan tahansa, erillisenä juttuna. Niin usein muuttuvat kirjan tekstit elokuvakäsikirjoittajien kourissa.

Mutta kaikenkaikkiaan erittäin viihdyttävä elokuva, kun kerta nuo fantasiajutut vielä uppoavat tähän kriitikkoon niin hyvin. Ne ovat niin usein uskottavempia kuin tästä maailmasta kertovat tarinat jotka usein vesitetään aivan uskomattomilla hömppäjutuilla. Fantasiamaailm0issa kun pelataan ihan eri säännöillä eikä päätä tarvi vaivata sillä, että miettisi onko se ja tuo edes mahdollista. Mikään ei ketuta niin kuin kammottava epäkohta muuten realistisessa ympäristössä.

Että silleen viisii. Menkää katsomaan se elokuva. Ihan hyvä se oli. Ja varmasti ilmestyy minun leffahyllyyni muitten fantasioitten viereen.