The Amazing Bodydouble!

Ei mulla mitään oikeaa asiaa enää ollut.. mutta ajattelin kirjoittaa silti jotain ympäripöyreää ja ympäripyöreää näin hassun otsikon alla, sillä otsikointi on taidetta, jossa harvoin onnistun.

Siis. Tuntuu taas siltä, kuin olisi jossain oudossa käännekohdassa elämässään. Kuin olisi saapunut pitkän suoran jälkeen taas uudelle nurkkaukselle, ja nurkan takana odottaa elämä, mutta ei ole monilta osin harmainta aavistusta millainen.
Täytyy sanoa, että olen mielestäni pärjännyt erinomaisesti äitiydessä. Paremmin kuin mitä ajattelinkaan, mutta taas asia on aika mennä eteenpäin, sillä nyt myös lapsen isä on samassa maassa, samassa kaupungissa. Vaikka sitä odotti koko syksyn, eikä edes tiennyt mitä odottaa, niin nyt tuntuukin oudolta. Yksinolo lapsen kanssa muodostuu omalla tavallaan hyvin yksinkertaiseksi ja helpoksi, kun siihen sai oikeanlaisen rytmin, ja nyt tuo rytmi on taas muuttumassa.

Eikä tavallaan tiedä oikein vieläkään, mitä lapsen isältä pitäisi odottaa. Hän on mitään mukisematta, mitään ainakaan näkyvästi stressaamatta tehnyt ihan mukavasti kun ottaa huomioon ettemme ole yhdessä emmekä asu yhdessä. Mutta onhan aivan liian aikaistakin sanoa, millainen rytmi pojalle ja isälle muodostuu.
Toisaalta myös tuntuu oudolta, että toinen vain tulee ja tekee hommansa, kuin kaikki olisi kuin ilmaa vain, kevyttä ja helppoa, sillä luoja tietää että minulla ainakin oli aivan kauhistuttavaa silloin aluksi kun ei ollut rytmiä, ei ollut kokemusta, ei ollut tietämystä, vain iso tutiseva kasa epävarmuutta koko lapsenhoita asiassa ja kaikki piti opetella ja kokeilla.
Kai se siis tuntuu hiukan epäreilulta että toinen tulee ja kävelee valmiiseen tilanteeseen rinta rottingilla.

Mutta uskompa, että kyllä sille isille vielä ehtii epävarmuuden hetkiäkin tulevan...