Skrapakako seikkailee osa1

HAHAA! Luvan kanssa saan ruotia omaa vinksahtanutta lapsuuttani koulun osalta - kiitos tästä Ugukselle, joten paneudumme asiaan..
"Do the timewarp again!"
Palaamme vuoteen.... 1989. Tai -90.

Olen ala-asteella. Muistikuvat ovat erityisen hataria olleet aina lapsuudestani. Muistan elävästi vain outoja, absurdeja ja samantekeviä asioita, joitakin tärkeitä asioita ja paljon unia. Joitakin asioita muistan ala-aste ajasta, kuten tämän asian.

Olen leikkimässä luokkani poikien kanssa koulun pihalla. En muista mitä leikimme, mutta jahtaan poikia. Yhtäkkiä jostain tulee eräs viereisen luokan poika, paksuhko. Tulee ja nappaa nyrkillä minua naamaan. Pieni Carmabal on järkyttynyt.
Kun olemme palanneet luokkaan välitunnilta, tulee viereisen luokan pojan opettaja, Vuokko Kurppa sen pojan kanssa luokkaamme ja kertoo että minä olen lyönyt hänen oppilastaan välitunnilla. Olen tyrmistynyt hermojuuriani myöten. Pientä Carmabalia vaaditaan pyytämään anteeksi kaltoin kohdellulta pojalta. Carmabal on pettynyt kouluun ja opettajiin. Ja oppilaisiin. Kaikkeen.

Siirtykäämme seuraavaan iloiseen muistoon kouluajoilta.

Satun olemaan koulurakennuksemme ovella samaanaikaan kun opettajat palaavat ruokatunnilta. Olen kiltti tyttö niinkuin kuulukin ja avaan oven opettajille. Koulun massiivinen rauta/lasiovi ei ole sitä mieltä että olen kiltti, joten se jyrää yksimielisesti yli varpaitteni, repäisten oikean jalan pikkuvarpaan kynnen mennessään. Pikku Carmabalin uudet valkoiset sukat, joitten suissa on röyhelöinen pitsireunus, värjääntyvät veren punaan.
Päätän hiljaa mielessäni, että opettajille pokkurointi ei taida olla sen väärti juttu sittenkään.

Sitten yksi oikeasti iloinen asia, jolla kuitenkin on paskainen loppu.

Kolmannella luokalla eli -91, jos oikein lasken, suoritetaan luokallamme hienoa projektia. Jokainen oppilas saa tehtailla kirjan! Pikku Carmabal intoutuu tästä erityisesti, sillä on jo kiinnostunut kirjoittamisesta. Pikku Carmabal saa upean idean kirjaan.
En muista sen nimeä, mutta se kertoo karmeasta ja visvaisesta Demonista, joka terrorisoi erästä tyttöä ja hänen kavereitaan. Pikku Carmabal nokkelana tyttösenä piirtää erityisen hienon ja todella karmaisevan kuvan kyseisestä Demonista kirjansa kanteen. Opettaja Laine kehuu kovasti pikku Carmabalin eläväistä mielikuvitusta ja vähintäänkin eksentristä aihetta kymmenvuotiaalle, mutta ripustaa kirjan yhtälailla liitutaulun ylle muitten kirjojen joukkoon. Pikku Carmabal on onnellinen.

Päätämme erään ystäväni kanssa tehdä hienolle kirjalle jatko-osia, joten alamme tehtailla kirjoja hänen kotonaan, mikä selvästi oli vikatikki, sillä hänen äitinsä löysi kirjat ja poltti ne, päättäen niitten olevan tökeröitä, selvästikin sen saatanallisen pikku Carmabal-kakaran luomuksia, joilla se yritti kenties korruptoida oman viattoman lapsensa. Niin katoavat tuhkana ilmaan pikku Carmabalin ensimmäinen kirjaksi mainittava luomus.
Iso Carmabal on vieläkin tulikivenkatkuisen katkera ja vihainen.

Ja lopuksi, kaikille, jotka miettivät, mitä Skrapakako tarkoittaa; Se on kokkolanruotsalainen termi, joka tarkoittaa kakun viimeisiä raappeita, elikkä perheen nuorinta lasta. Sitä joka sai ne viimeiset vialliset geenit.. tai silleen. Tosi nättiä.