9.2.06

Sinne män

Tulin sitten pitkästä aikaa käymään netissä tänne kirjastoon. Päätin myöskin käydä tarkistamassa oliko sähköpostini tukkeutunut täyteen.. Se ei ollut. Itse asiassa Hotmail oli päättänyt, etten ollut käynyt tarpeeksi usein viimeaikoina käynyt siellä, joten posti oli mennyt jotenkin sulkitilaan ja myöskin tuhonnut kaikki vanhat sähköpostit sieltä. Tuntuu oudolta. Kuin suuri osa lähimenneisyyttä olisi vain huuhtoutunut pois jonkin toisen toimeksiannosta. Toisaalta ärsyttää. Siellä oli paljon sellaisia viestejä, joita olisin ehkä vielä tahtonut lueskella joskus.
Mutta no can do. Sinne män.

Todellakin oli myös vinha viikonloppu. Vähän vinhempi mitä piti, koska olin kumpanakin iltana menossa, mutta ei mitään ihmeellistä silti tapahtunut, paitsi kävin varsin poliittisen keskustelun kahden aivan oudon dj-äijän kanssa jatkoilla aamukolmelta. Toisen mielestä olisin diktaattori jos olisin jonkin maan johtaja. Täytyy sanoa, että en ole samaa mieltä. Samainen ihmisen rääpäle oli sitä mieltä, että ainoaa oikeaa elämää on se, että opiskelee mahdollisimman kauan ja sitten astuu töihin johonkin johtoportaaseen. Ja että kaikkien muittenkin pitäisi näin tehdä. Eli kaikki tuet vaan pois ja työttömät töihin. Että sillä viisii. Tuolla varmasti saataisiin haluttu efekti aikaiseksi. Jos meinaan haetaan prosentuaalisesti aika ison osan demisea. Eikä kaikki ihmiset voi olla johtoportaassa. Ja miten ne opiskelijat sitten ikuisesti opiskelevat jos kaikki tuet vaan pois? Niin ja sitten samainen ruudinkeksijä myönsi ottaneensa silti vastaan kaikki mahdolliset tuet mitä on saanut. Ja että on porvarillisesta perheestä.
Se oikeastaan aika hyvin sitten silaa koko jutun.

Justiinsa.

2 Comments:

Blogger Ugus said...

Auts. Pahoillani postin puolesta. Nykyihmiselle kertyy sinne aika tavalla asiaa. Tietynlainen oman elämän historia tosiaan, tehtyjä ja sanottuja asioita.

1:16 ip.  
Blogger Carmabal said...

no sepä se. Oli siellä jos jotakin tekstiä jota olisi ehkä myöhemmin tahtonut katsella. Sultakin. Vaan ei voi mittään.

11:06 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home